Guangzhou & Hong Kong 3.10.02 - 7.10.02

QingPingin tori

     
Koranpentuja myynnissä

     
Nathan Road

     
Kaksikerroksinen ratikka

     
Näkymät Victoria's Peak:lta

     

Päivä 39: Guangzhou
Guangzhoun hostellitilanne oli hiukan heikohko, joten jouduin ottamaan yhden hengen huoneen, mutta pääsipähän ainakin suihkuun ensimmäistä kertaa neljään päivään. Vierailin iltapäivällä Qingpingin ruokatorilla ja sitä paikkaa ei voi ainakaan PETA:n jäsenille suositella, sen verran brutaalia eläintenkohtelua tuli todistettua.

Päivä 40: Guangzhou - Hong Kong
Olin valvonut 48 tuntia putkeen, joten viime yö tuli nukuttua kohtuu hyvin. Päivän missiona oli löytää englanninkielisellä menuulla varustettu ravintola, jossa olisi käärmettä tarjolla. Kävin viidessä eri paikassa, mutta eipä moista löytynyt. Iltapäivällä hyppäsin Hong Kongin junaan ja vaikka se nykyään onkin osa Kiinaa, rajamuodollisuudet olivat niinkuin olisi maata vaihtanut: passit tarkastettiin, lomakkeita täyteltiin ja leimoja lyötiin sivuille.

Päivä 41: Hong Kong
Päivä kului ympäri Kowloonia tallustellen ja hintaso Hong kongissa pomppasi Kiinan hintoihin tottuneelle niin kalliiksi, että päivän ateriatkin piti ostaa kaupasta. Kaupungin nimihän tarkoittaa "tuoksuvaa satamaa" ja tuoksuihan siellä... en tosin lähtisi sen tuoksun perusteella mitään kaupunkia nimeämään.

Päivä 42: Hong Kong
Hyppäsin aamulla kuuuluisaan Star Ferryyn ja suuntasin Hong Kongin saarelle. Victoria's Peak:in näköalatasanteella vierailtuani suuntasin Stanleyn katumarkkinoille, jossa tuli nautittua elämäni kallein olut: puteli rapakaljaa kustansi 6 dollaria!

Päivä 43: Hong Kong - Moskova - Helsinki - Oulu
Hyppäsin aamulla lentokenttäjunaan, joka oli aika tyyris, mutta eipä tuo matkakaan kestänyt kuin 20 minuuttia ja bussi olisi ottanut yli tunnin. Aeroflotin halpaa lipunhintaa kompensoitiin näytämällä lennon aikana vanhoja venäläläisiä mustavalkoelokuvia -40 ja -50 luvulta... Ja Moskovassa jouduin odottelemaan Helsingin koneen vaihtoa vaatimattomat 23 tuntia.


    

REPPUMATKAT

Jangtse Joki | Etusivu