Päivä 71: El Paso - Chihuahua (Meksiko)
Teksasiin mennessä mua ei leimattu ulos Meksikosta ja kun nytkään raja-asemalla
kukaan ei ollut musta sen kiinnostuneempi, luikahdin sitten maahan "laittomasti"
passia leimaamatta. Onhan mulla vielä siinä Cancunista
saadussa turistikortissa reilusti aikaa... Ynnäsin illalla mitä sitä tuli
tuhlattua viikon aikana USA:n puolella? PRKL, euroja meni enemmän kuin valas
syö planktonia... Mutta oli mulla kyllä hauskaakin koko rahan edestä.
Päivä 72: Chihuahua
Vierailin päivällä Pancho Villan entisessä asunnossa, joka on nyt muutettu
vallankumousmuseoksi. Lippu oli miellyttävän maltillisesti hinnoiteltu ja
myös selostukset löytyivät englanniksi. Tosin kaikkea ei ehkä olisi tarvinnut
niin tarkkaan selostaa (tyyliin: saha - tyypillinen työkalu puiden kaatamiseen
vuoristoalueilla...) Ehdottomasti hienoin artifakti oli vuoden -22 Dodge,
mihin Villa murhattiin. Luodinreikiä löytyi riittävästi.
Päivä 73: Chihuahua
Mulla on jo pidemmän aikaa ollut stetsonin osto mielessä ja Chihuahua on
kaupunki, mistä löytyy tavaraa cowboyn joka tarpeeseen ja tuotteet ovat
myös laadukkaasti valmistettuja. Vertailin valikoimia eri liikkeiden välillä,
mutta kyllä oli hatut hinnoissaan. Mulla oli tietty malli mielessä ja
niiden hinnat vaihtelivat laadusta riippuen 30-80 euron välillä. Lopulta
piheys iski enkä sitten raskinut ostaa mitään...
Päivä 74: Chihuahua - Creel
Varmistaakseni lipun saannin junaan laitoin kellon soimaan puoli viideksi
ja olinkin juna-asemalla jo heti viiden jälkeen jolloin lipputiski avattiin.
Juna lähti aivan aikataulussa ja matkalla maisemat olivat mukavan mäntyvuoristoiset.
Ankaraa seutua karjalle tämä Chihuahua: Näin ainakin parisenkymmentä lehmänraatoa
eri asteisissa mätänemistiloissa radan varressa.
Päivä 75: Creel
Creel sijaitsee aivan kuparikanjonin tuntumassa, joten vuokrasin aamulla
skootterin ja lähdin tutustumaan lähitienooseen. Vuokra oli melko rasvaisen
hintainen, mutta kun otin suunnaksi Creelistä 45 kilsaa länteen olevan
Divisaderon, niin raha-asiat unohtuivat äkkiä: Tie oli hyväkuntoinen ja
kiemurteli pitkin vuorten rinteitä, välillä nousten ja välillä laskien,
mahtavat maisemat! Ja Divisaderosta näkymät yli kuparikanjonin olivat
henkeäsalpaavat. Vierailin myös Valle de los Monjesissa tai kuten intiaanit
sitä kutsuvat, Bisabirachissa => stondaavien penisten laaksossa. Olihan se juu...
Päivä 76: Creel
Tänään oli tarkoitus siirtyä kanjonin pohjalle Batopilasiin, mutta kun aamulla
menin bussin lähtöpaikalle, oli se jo täynnä ihmisiä, enkä mahtunut kyytiin.
Ja seuraava lähtee vasta huomenna. Kanjoniin oli kuitenkin päästävä, joten
jäin Creeliin vielä yhdeksi yöksi. Törmäsin päivällä brittiheppuun, joka
oli myös kiinnostunut vaeltamaan Batopilasista Ulriqueen ja kävimme
konsultoimassa paria retken järjestäjää asian tiimoilta. Toisessa paikassa
kehotettin suoraan unohtamaan koko vaellus: Kuulemma liian kuuma ja liikaa
skorppioneja ja kalkkarokäärmeitä tähän aikaan vuodesta...
Päivä 77: Creel - Batopilas
Tällä kertaa bussista löytyi tilaa joten hyppäsimme brittihepun kanssa
aamulla kyytiin. Alkumatka mentiin pitkin asfalttia, mutta puolessa välissä
se muuttui ehkäpä huonoimmaksi tieksi mitä olen ikinä ajanut. Maisemat
tosin olivat hienot, enkä ole kokenut niin jyrkkää laskeutumista edes
Tiibetissä. Oli villiä katsoa bussin ikkunasta ulos
kun alla ei näy tietä lainkaan, ainoastaan parin sadan metrin pudotus rotkoon...
140 kilsan matka otti lopulta kuusi tuntia pitkin vuoren rinteitä kierrellen.
Päivä 78: Batopilas
Täältäkään emme onnistuneet löytämään topografista karttaa kanjonialueesta,
eikä ilmankaan uskalla lähteä vaeltamaan sen pidemmälle, joten päätimme
tehdä tänään pienen päivävaelluksen. Otimme suunnaksi Batopilasista 8
kilsaa etelään olevan "kadonneen katedraalin". Paikka nyt ei ollut mikään
kummoinen, mutta saimmepahan ostettua lisää vettä. Päivä oli vielä nuori
joten jatkoimme matkaa muutaman kilsan eteenpäin ja kävimme kurkkaamassa
mitä vuoren toisella puolella näkyy... Ja yllätys yllätys, siellä oli lisää
vuoria. Päädyimme lopulta kävelemään n. 22- 24 kilsaa ja nestettä kului
viisi litraa mikä tuli samantien hikoiltua ulos, niin että edes kusella ei
tarvinnut käydä koko päivänä.
Päivä 79: Batopilas
Oppaat veloittivat sen verran törkeää hintaa, että olisimme tarvinneet
vähintään neljä ihmistä jakamaan kustannuksia, mutta olimme britin kanssa
ainoat gringot koko kylässä... Eli se kolmen päivän vaellusreissu kuivui
sitten kasaan. Päätimme palata tänään takaisin Creeliin ja laitoimme kellon
soimaan puoli viideksi, sillä päivän ainoa bussi lähti aamuviideltä. Mutta
siellähän oli odottamassa se sama hiton minibussi kuin maanantaina ja
tietenkin jo täynnä ihmisiä. Manana, manana, sanoi kuski... No, ei muuta
kuin takaisin nukkumaan...
Päivä 80: Batopilas - Creel
Tänä aamuna oli sitten isompi bussi odottamassa ja mahduimme kyytiin, mutta
perillä Creelissa homma alkoi taas tökkimään: Tarkoitus oli jatkaa matkaa
samantien junalla El Fuerteen, mutta kun juna saapui asemalle, selviää,
että eilinen juna oli peruttu josta johtuen kaikki paikat oli tänään jo
loppuunmyyty. Manana, manana, sanoi konnari... Jouduin sitten jäämään Creeliin
vielä yhdeksi yöksi.
Päivä 81: Creel - El Fuerte
Kuparikanjonin juna oli oikeastaan ainoa syy miksi tulin näin pohjoiseen
ja olihan ne maisemat mahtavat kun puksuttelimme kanjoneiden läpi. Siltoja
ja tunneleita piisasi. Roikuinkin melkein koko matkan vaunujen välissä,
missä ikkunat sai auki ja näköalat olivat parhaimmat. Perillä El Fuertessa
otin kimppataksin ja -huoneen hotellista parin Creelissa tapaamani jenkin
kanssa.
